perjantai 30. tammikuuta 2015

Sabé Masson Paris luonnonkosmetiikkatuoksut

Sephoran perustaja Sabé Masson on luonut oman luonnonkosmetiikkatuoksubrändin, Sabé Masson Paris. Valikoimassa on nyt mitä viehättävimpiä Soft Perfumes - tuoksuja. Ne eivät olekaan tavallisia spray - tuoksuja vaan voidemaisia. Ajatuksena on se, että ne ovat samalla hoitotuotteita. Ne eivät sisällä alkoholia (hyvästi läiskät kaulassa), ne voi ottaa mukaan lentokoneeseen ja pakkaukset ovat mitä hurmaavimpia! Alla olevassa kuvassa on tämänhetkinen valikoima, 12 eri tuoksua. Valikoima on laajentumassa pian. Sabé Masson avaa oman liikkeensä Pariisiin kevään aikana.






Tällä hetkellä kokoelmia on kolme, Shea Butter Collection, Tiare Collection ja Tamanu Mango Collection. Minulla on tamanuöljy ja mangovoi - pohjainen Parisian Rhapsody. Sain sen kouluprojektini kautta, enkä voisi olla enää iloisempi. En muista milloin viimeksi olisin tutustunut täysin uuteen merkkiin ja ollut niin innoissani kuin nyt olen. Näitä on saatava lisää, ja pian!


Ehkä maailman yksi viehättävimmistä pakkauksista.  Hauskat eläinhahmot seikkailevat logossa, yrityksen sivuilla ja grafiikka ylipäätään on minusta hyvin onnistunutta ja ranskalaista.


 Pakkausmerkinnät ovat hyvin selkeästi näkyvillä. Kaikki kuviot on myös avattu sanallisesti.


Tuoksunuotit  on esitetään näissä aina tällaisella ympyräkuviolla. Tässä tuoksussa kukkanuotit hurmaavat yhdessä vaniljan ja myskin kanssa.


Tuo vasemmalla sivulla oleva QR- koodi on mukava moderni yksityiskohta. Hyvä Sabé Masson! "Come in" - tarra kutsuu avaamaan pakkauksen, kuinka suloista!


Paketti aukeaa kuin kirja. Tuoksupuikko on upotettuna oikealla puolella. Vasemmalla on tiivistettynä käyttöohjeet ja tuoksun tarina.


Tässä pakkauksessa on käytetty niin paljon  nerokkaita yksityiskohtia. Kun puikon nostaa pakkauksesta pois, alta pilkistää paperinen tuoteseloste."Discover the notice in the box."



Hintaa tuoksupuikolla on vain 24,90. Naturellement tuo näitä Suomeen, ja nämä ovat saatavilla heidän verkkokaupastaan.  Naturellement on ranskalaiseen laatuluonnonkosmetiikkaan erikoistunut maahantuontiyritys. Heidän verkkokaupan valikoimissa on myös alorée, Florame, Laboratoire Gravier, Melvita, Pure Altitude ja terre d'Oc.  Tällä hetkellä ainoa kivijalkamyymälä, josta näitä saa on PUR Hyvinvointikauppa.

4 kommenttia:

  1. Millainen on tuoksujen kestävyys iholla, ehditkö jo testaamaan? :)
    Kokemukseni on että luonnonkosmetiikka tuoksut haihtuvat harmittavan nopeasti iholta.. Tai ehkä ihon koostumukseni ei vain ole suotuisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin 4-5 tuntia aika pienellä määrällä. Jos laittaa noin kolme painallusta, niin se on jo melkein sama kuin viisi suihkausta tavallista hajuvettä, joten melko voimakas tuoksu kuitenkin on. Vertaisin ehkä EdT hajuvesiin. Näissähän on tietysti merkittävä ero luonnonkosmetiikan hajuvesiin siinä mielessä, ettei nämä ole tehty alkoholiin vaan öljyihin ja vahoihin. Koska pakkaus on niin kevyt, pieni ja kaunis, sitä kannattaakin pitää mukana käsilaukussa. Helppoa lisäillä pitkin päivää. Hintakin on sen verran edullinen, että suosittelen lämpimästi testaamaan. :)

      Poista
  2. Ihania! Pakko kokeilla, pitää varmaan mennä PUR:iin testailemaan :) Kiva, että kouluprojekteista saa välillä muutankin kuin vain kokemusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovatkin hyvin ihania. Se on kiva tutkia näitä paikan päällä, mutta hinnat ovat tuolla korkeammat kuin verkkokaupassa ihan vain vinkkinä;)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...