perjantai 30. tammikuuta 2015

Sabé Masson Paris luonnonkosmetiikkatuoksut

Sephoran perustaja Sabé Masson on luonut oman luonnonkosmetiikkatuoksubrändin, Sabé Masson Paris. Valikoimassa on nyt mitä viehättävimpiä Soft Perfumes - tuoksuja. Ne eivät olekaan tavallisia spray - tuoksuja vaan voidemaisia. Ajatuksena on se, että ne ovat samalla hoitotuotteita. Ne eivät sisällä alkoholia (hyvästi läiskät kaulassa), ne voi ottaa mukaan lentokoneeseen ja pakkaukset ovat mitä hurmaavimpia! Alla olevassa kuvassa on tämänhetkinen valikoima, 12 eri tuoksua. Valikoima on laajentumassa pian. Sabé Masson avaa oman liikkeensä Pariisiin kevään aikana.






Tällä hetkellä kokoelmia on kolme, Shea Butter Collection, Tiare Collection ja Tamanu Mango Collection. Minulla on tamanuöljy ja mangovoi - pohjainen Parisian Rhapsody. Sain sen kouluprojektini kautta, enkä voisi olla enää iloisempi. En muista milloin viimeksi olisin tutustunut täysin uuteen merkkiin ja ollut niin innoissani kuin nyt olen. Näitä on saatava lisää, ja pian!


Ehkä maailman yksi viehättävimmistä pakkauksista.  Hauskat eläinhahmot seikkailevat logossa, yrityksen sivuilla ja grafiikka ylipäätään on minusta hyvin onnistunutta ja ranskalaista.


 Pakkausmerkinnät ovat hyvin selkeästi näkyvillä. Kaikki kuviot on myös avattu sanallisesti.


Tuoksunuotit  on esitetään näissä aina tällaisella ympyräkuviolla. Tässä tuoksussa kukkanuotit hurmaavat yhdessä vaniljan ja myskin kanssa.


Tuo vasemmalla sivulla oleva QR- koodi on mukava moderni yksityiskohta. Hyvä Sabé Masson! "Come in" - tarra kutsuu avaamaan pakkauksen, kuinka suloista!


Paketti aukeaa kuin kirja. Tuoksupuikko on upotettuna oikealla puolella. Vasemmalla on tiivistettynä käyttöohjeet ja tuoksun tarina.


Tässä pakkauksessa on käytetty niin paljon  nerokkaita yksityiskohtia. Kun puikon nostaa pakkauksesta pois, alta pilkistää paperinen tuoteseloste."Discover the notice in the box."



Hintaa tuoksupuikolla on vain 24,90. Naturellement tuo näitä Suomeen, ja nämä ovat saatavilla heidän verkkokaupastaan.  Naturellement on ranskalaiseen laatuluonnonkosmetiikkaan erikoistunut maahantuontiyritys. Heidän verkkokaupan valikoimissa on myös alorée, Florame, Laboratoire Gravier, Melvita, Pure Altitude ja terre d'Oc.  Tällä hetkellä ainoa kivijalkamyymälä, josta näitä saa on PUR Hyvinvointikauppa.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Uusi pikkumusta Ma Robe Petales

Kuulinkin tästä vähän vihjailuja Guerlainin edustajalta jo viime vuoden puolella. Olen silti aika innoissani, että Guerlainilta tulee uusi pikkumusta,  La Petite Robe Noire Ma Robe Petales - Eau Fraîche.

Black Opiumin hurmaavan kahvin jälkeen minua kiinnostaa kovasti Ma Robe Petalesin pistaasi.




Lähde: Fragrantica

Ihanaa saada pikkumustaperheeseenuusi sisko, joka on niin erilainen. Odotin, että sekin olisi vaaleanpunainen. Vaikka vihreä ei olekaan suosikkivärejäni, niin lempiasiani tässä on juuri tuo raikas vihreä sävy. Julkaisuaikaa en tälle vielä löytänyt, mutta todennäköisesti keväällä kuten viime vuonna Couture - versio. Olen kesäkuun alussa menossa Pariisiin, olisi aika upeaa ostaa tämä 68 Champs- Élysées'n myymälästä.  Nyt tekee muuten mieli Laduréen macaronseja, pistaasia ja vadelmaa, tietysti.







Näin säilytän kosmetiikkatuotteeni

Kävin eilen Ikeassa, ostin vähän lisää säilytyslaatikoita ja vastaavia. Samalla sitten innostuin siivoamaan ja järjestelemään koko asuntoa. Ja siihen päälle vielä otin kuvat kosmetiikkasäilytysratkaisuistani.

Kylpyhuoneen vieressä on avokaappi, jossa säilytän kosmetiikkaani. Vältän säilyttämästä liian kosteassa, kuumassa tai suorassa valossa, joten kylpyhuoneessa pidän vaan perusihonhoitotuotteet, shampoot ja suihkugeelit. 


Minulla on kaksi Palaset - laatikostoa, yksi Akateemisesta krijakaupasta ostettu kynäteline ja pari Nomess Copenhagenin tuotetta, laatikko ja tuo hauska pakki.


Siveltimet, meikkikynät, silmänrajaukset, ripsivärit jne. pidän tuossa vasemmanpuoleisessa kynätelineessä. Oikealla Nomess Copenhagenin pakki. Siinä on nyt meikkivoide, silmämeikinpohjustustuotteet, peitevoide, meikin kiinnityssuihke, avaamattomia ripsivärejä, pinnejä ja tekoripset.
 

Toisessa Palaset - lipastossa pidän huulimeikkituotteeni ja toisessa luomivärit. Naked 3 ei mahdu laatikon sisälle, joten se majailee tuossa päällä.


Alemmalla hyllyllä on arsenaali IKEAn Variera laatikoita. Minulla on pieni pakkomielle niistä.  Tuoksuja on kahdessa laatikossa, käsivoiteet, vartalovoiteet ja muut ovat kahdessa pienessä ja yhdessä isommassa laatikossa.


Poikaystävällänikin on kaksi laatikkoa pimeimmässä nurkassa...


 Avohyllyn lattiatasolla on kolme Etolasta hankittua laatikkoa, jossa säilytän kynsilakkani.


Kylpyhuoneen peilikaapissa on kasvotuotteet ja muuta pientä. Shampoita ja suihkujuttuja on laatikossa pesukoneen päällä. Suihkuseinällä roikkuu Umbra Little Black Dress, jossa korujen sijasta säilytän hiusharjoja ja tarvikkeita sekä matkakokoisia tuotteita, jotta muistaisin käyttää ne pois.

Minulle on tärkeää, että kosmetiikka on tarpeeksi esillä, jotta muistan ja jaksan käyttää kaikkea. Kaikella täytyy olla oma paikka. Avokaappi on ihana kauniiden esineiden säilyttämiseen, mutta se vaatii kyllä kuria, etten laita sinne ihan kaikkea pikkusälää pois käsistäni. Toinen haasteeni on peilikaapin valot. Ne kuumenevat melko paljon, joten käytän mielummin kattovaloja, kuin pilaisin kosmetiikkani liialla lämmöllä. Seuraavaksi voisin vaikka mennä järjestelemään kirjahyllyä tai vaatekaappia.

torstai 8. tammikuuta 2015

Kolmen kerroksen väkeä

Olen aina ollut keräilijäluonne. Lapsena minulle ei riittänyt yksi leijonalelu, pitihän sillä olla sisaruksia, vanhemmat, isovanhemmat ja serkut. Kosmetiikkaa ostan kyllä kulutettavaksi, mutta minulle on alkanut kertyä tuoksuminiatyyrejä. Osan olen saanut tuliaisiksi, osan olen ostanut ja osa on ollut kaupanpäällisiä ostosten yhteydessä. Työkaverillani on seinällä hylly, jossa on vanhoja pieniä hajuvesipulloja. Olen parin vuoden aikana ajatellut sitä, mutta nyt joulun jälkeisistä alennusmyynneistä löysin täydellisen pienen vitriinin muutamalle miniatyyrisuosikilleni. Vitriini on lasia ja metallia, siinä on ovi ja takaseinänä peili. Mitä luksusta.


Kerrostalossa asuu ylimmässä kerroksessa YSL -  perhe, Parisienne, Baby Doll, Paris ja Manifesto. Keskellä on Opiumit, kauniit, mustat ja perinteiset. Alakerrassa on hienostoväkeä, Acqua di Parma Gelsomino Nobile, Giorgio Armani Sì Intense ja vanharouva Chanel 5. Suurin osa näistä pulloista on 7,5 ml, mutta tuo maailman suloisin Chanel 5 on vain 1,5 ml. Se on vain vähän peukalonkynttä suurempi pullo. 

Rahvas punkkaa tällä hetkellä muualla, laatikossa. Esimerkiksi alla olevan kuvan tuoksut.



Haluaisin kokoelmaani ehkä muutaman vanhan klassikkotuoksun ja ehdottomasti Guerlainia. Kuten lapsena aina vihjailevasti sanoin: "mulla ei ole vielä tota". Pikkuruinen Guerlainin La petite Robe noire saattaisi olla seuraavana kokoelmassani.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...