lauantai 27. joulukuuta 2014

Joululahjat ja Stockmannin joulumainos 20 - luvulta

Tänä vuonna en saanut paljon kosmetiikkaa jouluna. Itseasiassa ihan hyvä näin, koska kosmetiikkaa minulla kyllä riittää. Sen sijaan taisin ostaa kaikille isoisääni lukuunottamatta lahjaksi. Veljelleni pari Gaultierin suihkugeeliä, tädilleni ja ystävälleni Baylis& Hardingin lahjasetit, isälleni Nivean miestenpakkauksen ja äidilleni terre d'Ocia. Itselleni hankin kaksi lahjapakettia, terre d'Ocin Karité - lahjapakkauksen ja Guerlainin La petite Robe noire Couture - tuoksupakkauksen.



Ranskalainen terre d'Oc on suosikkini luonnonkosmetiikkasarjoista. Tuoksut ovat miellyttäviä, ei liian päällekäyviä tai ruohoisia. Pakkaukset ovat todella uniikkeja ja kauniita, samalla koristeellisia ja yksinkertaisia eikä liian ituhippimäisiä. Pakkaus sisältää vartalovoin, käsivoiteen ja suihkugeelin.



Sain keväällä pakkomielteen Guerlainin La petite Robe noiresta. Olihan sille pakko hankkia Couture - sisko. Harvoin haluan samasta tuoksusta eri variaatioita, mutta tämä on niin ihanan vadelmainen. Sitä paitsi, kun kummatkin pullot ovat vain 30 ml, niin eipähän lopu sitten ihan heti kesken, kun voin vuorotella näiden kanssa. Sitä paitsi, minusta nuo ovat niin vallattomia. Tyylikkäitä ja leikkisiä samaan aikaan, se on minunkin tavoitteeni.
 

Ostin poikaystävälleni Yves Saint Laurentin L'Homme Intensen, hän puolestaan osti minulle Yves Saint Laurentin Baby Doll - tuoksun. Tästä tulikin ihan vahingossa meidän tämän joulun teema, YSL tuoksut. Baby Dollia olenkin metsästänyt jo jonkin aikaa, sitä kun ei enää saa Suomesta. Jonkin ihmeen vuoksi, unohdin sen kokonaan toukokuussa, kun olin Lontoossa. Brysselissä näin sitä tavaratalossa, mutta ajattelin ostaa sen vasta lentokentältä. Siellä sitä ei sitten yllätys yllätys myytykään. Poikaystäväni etsi sitä Italiasta ja Saksasta tuloksetta. Hän onnistui saamaan sen tilattua Jenkeistä, pienillä vastoinkäymisillä. Ehti se onneksi perille aaton aattona...

Helsingin Sanomat vietti 125 - synttäreitään vähän aikaa sitten ( 16.11.2014). Stockmann oli lähettänyt onnitteluksi Hesarille vanhan joulumainoksensa vuodelta 1921. Mainos sisältää mainioita lahjavinkkejä. En muista milloin olisin viimeksi nähnyt mitään näin viehättävää. Vaikka olenkin aika tyytyväinen tämän vuoden joululahjoihin, kyllä metallisia ihojauherasioita ja ihojauhehuiskuja tarvitaan aina. Täytyy myös myöntää, ettei minulla ole ollenkaan pesuveden miedonnousvettä. Unohdin postata nämä aiemmin, näistä olisi takuulla löytynyt hyviä vinkkejä jokaiselle. Täytyy muistaa nämä ensi kerralla.


perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: Luukku 12


Olen ollut innoissani osallistumisestani Purkkimafian joulukalenteriin. Minulla oli heti alusta asti muutamia kivoja ideoita, joita olisin halunnut toteuttaa. Koska en ole tunnettu siitä, että olisin hyvä tekemään valintoja ("molempi parempi"), niin yhdistelin tähän postaukseen erilaisia juttuja minun joulustani. These are few of my favourite things.


Olen nähnyt Pähkinänsärkijä - baletin ensimmäisen kerran 6 - vuotiaana. Sen näkeminen ja musiikin kuuntelu on rakkain jouluperinteeni. Lapsena ja nuorena kävin myös Tapiolan kuoron joulukonserteissa. Onneksi minulla on kaksi Tapiolan kuoron joululevyä, niin voin kuunnella suosikkejani aina. Rakastan muutenkin paljon joululaulujen kuuntelua. Ne soivat minulla melkein kokoajan taustalla joulukuussa.
Source


Suosikkijuttujani jouluun valmistautumisessa on pipareiden leipominen. Pidän joulutorttujenkin leipomisesta, mutta piparit ovat parasta. Tajusin kyllä viime vuonna, että en itse juurikaan niitä syö. Yleensä ne katoavat yön aikana niin kutsuttuihin parempiin suihin. Mutta piparit Aura - juuston kanssa on suurin herkkuni joulun aikaan. Haluaisin tehdä tänä vuonna pipareita uusilla Eiffel - tornin ja Big Benin muotoisilla muoteillani. Yleensä kissojen ystävänä teen kissoja ja possuja.

Muutin kesällä uuteen osoitteeseen. Suurin riemuni on valtavat ikkunalaudat. Olen tehnyt niihin joulusisustusta suurella innolla ja harkiten.  Näiden lisäksi olen hankkinut hurjan määrän valkoisia ja hopeisia koristeita kuuseen. Toivottavasti saisin sen kuusen kotiin ensi viikolla.






Tuskastelin pitkään miettiessäni, mitä mekkoja käyttäisin pikkujouluna, ja sitten jouluna. Löysin puolivahingossa Marks & Spenceriltä nämä pari mekkoa, joihin loin sitten tyylit. Ylempi on "Teellä Yvesin kanssa Marrakechissa" ja alempi "Illallisella Christianin kanssa Versaillesissa". Alempi look oli jo käytössä Ilonan pikkareissa, eli Eyeshadow and Flame - blogin Ilonan pikkujouluissa.





Joulutyyliin kuuluu tietystimyös joulukynnet ja hauskat koristelut. Yksi vanhoista suosikeistani oli tekemäni "Samu Sirkan joulutervehdys".  Kynsiaskartelu on ihan yhtä kivaa kuin joulukorttien askartelu on lahjojen paketointi. Käytän niihin aina paljon aikaa ja vaivaa.



Minulla on pieni pakkomielle Guerlainin La petite Robe noiresta, joten luukutan LPRN joulumainoksia Youtubessa. Voiko upeampia enää ollakaan! Saatoin ehkä ostaa itselleni joululahjaksi La petite Robe noire Couture - tuoksupakkauksen. Ehkä.







Ja vielä suosikkijoulukokoelmiani muutaman vuoden sisältä. Näitä aina palaan ihastelemaan.Voi tätä materialismionnea, mutta minusta kauniit esineet tuovat joulun tunnelmaa.

Viime vuoden Chanel Nuit Infinie de Chanel Holiday 2013- kokoelmassa oli kultaisen pronssinen nestämäinen rajaus sekä ripsiväri. Menin niistä aivan sekaisin. Ostin kesän alennusmyynneistä kaksi ripsiväriä lisää, jotta pärjään pitkään.

Pariin viime jouluun on kuulunut YSL huulipunien kaiverrukset. Viime vuonna kaiverrutin nimikirjaimeni Parisian Night Holiday - kokoelman punaan 55. Ystäväni osti saman kokoelman 57. Minusta 57 on upein puna, jonkä hän omistaa. Tänä vuonna sekä YSL:n jouluhuulilakka ja Guerlainin joulupuna olivat minulle liian oransseja. Olin hyvin harmissani, mutta löydän kyllä aina jotain muuta tilalle.


55 Luminous Red
57 Luminous Pink

YSL Holiday 2014
Guerlain Les Ors 2010

Guerlain Belle de Nuit 2011

Guerlain Liu 2012

Guerlain Crazy Paris 2013

Guerlain A Night at the Opera 2014
Dior Golden Winter 2013

D&G Holiday 2014
Parhaat joululakat

Ystäväni ja minä menimme sekaisin 2011 China Glazen Let it Snow - kokoelmasta. Winter Ice - setin lakat olivat pitkään suosikkilakkojani. Minun neljä suosikkijoulunpunaista lakkaani ovat OPIn Muppet 2011 Holiday - kokoelmasta Gettin Miss Piggy With It, Germany 2012 Fall - kokoelmasta Danke-Shiny Red, China Glaze 2011 Let it snow - kokoelman Ring In The Red ja a englandin The Mythicals - kokoelman Perceval. Joululakkojen aateliin kuuluu myös erilaiset lehtikulta - lakat. Niitä on tullut kerättyä pari...


Gettin Miss Piggy With It, Danke-Shiny Red, Ring In The Red ja Perceval

Nämä ovat osa minun suosikkijutuistani. Tunnelmallista Joulun odotusta!


1. päivä Viilankantolupa http://viilankantolupa.bellablogit.fi/
2. päivä Eyeshadow and Flame http://eyeshadowandflame.blogspot.fi/ ja One of Beauty's Daughters http://www.oneofbeautysdaughters.com/
3. päivä Wind it up http://winditupblog.blogspot.fi/
4. päivä Miss Aria http://missaria80.blogspot.fi/
5. päivä Pitkät kynnet http://pitkatkynnet.blogspot.fi/ ja Charming nails http://charmingnails.blogspot.fi/
6. päivä Levoton tyttö http://hetkimuistettavaksi.blogspot.fi/
7. päivä Lazy Dynamite http://lazydynamitee.blogspot.com/
8. päivä Keyword: Love http://keyword-love.blogspot.fi/
9. päivä Kosmetiikkaobsessio http://kosmetiikkaobsessio.blogspot.fi/
10. päivä Kahvia ja kosmetiikkaa http://kahvimaito.blogspot.fi/ http://kahvimaito.blogspot.fi/ ja Anni
Designin eyes http://designineyes.blogspot.fi/
11. päivä elämää smykkinä http://smykki.blogspot.com
12. päivä Siamese lipstick http://siameselipstick.blogspot.fi/ ja Crème de Beauté http://cremedebeauteblog.blogspot.fi/
13. päivä Kvartsiharakka http://kosmetiikkakaaos.blogspot.fi/ ja Gently Out of Time http://tiahaar.blogspot.fi/
14. päivä Wasting lifestyle http://www.wastinglifestyle.fi/ ja Polishaholic http://polishaholic.com/
15. päivä Dioriina http://dioriina.blogspot.fi/ ja Fani's nails and life http://fanny1991blog.blogspot.fi/
16. päivä Piece of Panda http://www.pieceofpanda.com/ ja Cotton Candy Maker http://cottoncandymaker.blogspot.fi/
17. päivä Miten niin liikaa? http://liiallisuuksia.blogspot.com/ ja Dazzling Glow http://dazzling-glow.blogspot.fi/
18. päivä Kynsipöllö kosmetiikkapuussa http://kynsipollo.blogspot.fi/ ja Hetkessä http://do-it-now-remember-it-later.blogspot.fi/
19. päivä in this part of town http://inthispartoftown.blogspot.fi/
20. päivä Black kohl http://blackkohl.blogspot.fi/ ja Nutturapää http://www.nutturapaa.com/
21. päivä Dixi http://dixinn.blogspot.fi/
22. päivä Neiti Kameleontti http://misscameleon.blogspot.fi/ ja Pakolliset - tai ainakin melkein http://pakolliset.blogspot.com/
23. päivä Juille's http://juilles.blogspot.com/
24. Yllätys

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...