tiistai 28. lokakuuta 2014

Koulu: Toinen labrapäivä

Pari päivää ensimmäisen labrakertamme jälkeen palasimme valmistamaan shampoota ja hoitoainetta. Tämä on kyllä ehdottomasti sellainen homma, jossa tekemällä ja virheistä oppimalla pärjää parhaiten. Meillä oli eri muotoinen, korkeampi keitinlasi kuin muilla, kun teimme shampoota. Se vaahtosi valmistusvaiheessa liian paljon. Saimme sen kyllä pelastettua, mutta ärsyttävää, ettei sitä voinut ennakoida.

Hoitoaineen kanssa meillä sen sijaan oli aika pieni keitinlasi, ja homogenisaattorissa koostumus muuttui hyvin paksuksi. Minusta se silti näyttää enemmän hoitoaineelta kuin muiden, mutta laitoimme sen varuiksi purkkiin, jotta sitä on helpompi käyttää. Tuli kyllä eri sekoitustavat tutuksi, homogenisaattori, lapasekoitin ja magneettisekoitin. Shampoon ja hoitoaineen valmistus oli kyllä paljon monimutkaisempaa kuin vartalovoiteen, sillä lämpötilaa piti nostaa ja laskea tietyissä työvaiheissa. Aluksi hermoja kiristi, mutta kyllä lopputulos oli sen arvoista. Nautin kyllä labratyöskentelystä, mutta haluaisin tehdä työtä, jossa saan olla omissa vaatteissani. Nykyisessä työssäni pidän firman työvaatteita, joten haluaisin tulevaisuudessa näyttää itseltäni.





Meillä oli erikoiset inspiraatiot tuotteiden nimille. Suihku on vähän kuin sade, ja väri oli aika purple (ainakin alunperin), niin siitä Purple Rain.

Ja kuka nyt ei haluaisi, että hiukset ovat yhtä silkkisen sileät kuin Choupetten karvat. Ja jos et tiedä, kuka on Choupette, niin...

Source

Lagerfeldin kissa.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Choupette on niin suloinen. Lagerfeld tuntuu niin paljon inhimillisemmältä kissahulluna. :)

      Poista
  2. Jeii, labrakurssi! mulla haastavinta labrapäivinä varmasti oli se, että 4h tehään ilman taukoja +migreeni kun valitsin hajusteita vähän liian intensiivisesti... Mutta omatekemät tuotteet on just parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kieltämättä hyvin intensiivistä. Mä taas olin vähän huono hajustamaan. Putsariin olisi pitänyt laittaa enemmänkin. :)

      Poista
  3. Oi, varmasti kiinnostavaa tehdä itse kosmetiikkatuotteita, mutta toivottavasti pääset tekemään tulevaisuudessa töitä oman itsesi näköisenä :) Ihana tämä blogi muutes, löysin tänne kynsiblogien ihmeellisen maailman kautta, ja liityinkin lukijaksi, kun sen verta mielenkiintoiselta vaikuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Kun tekee itse kosmetiikkatuotteita, niin ymmärtää paremmin raaka-aineiden käyttäytymistä lopputuotteessa. Kyllähän se oli hurjan hauskaa ja opettavaista, vaikka tuskin tulen koulun jälkeen työskentelemään pelkästään labraolosuhteissa.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...